Sativa- ja indica-mytologian tuolla puolen

Vihreiden lehtien takana, jotka ovat vuosien varrella herättäneet keskustelua ja lainsäädäntöä, on kiista, joka on säilynyt sekä populaarikulttuurissa että tiedeyhteisössä: onko Cannabis sativan ja indican välillä todella merkittäviä eroja, vai onko kyse perusteettomasta kaksijakoisuudesta?

Botaanisessa tutkimuslaboratoriossa, jonka ikkunoista aurinko kurkistaa epäröiden pilvien läpi, tutkijaryhmä syventyy kannabiskasvien geneettiseen analyysiin. Tässä tiedon nurkkauksessa he etsivät vastausta kahden tunnetuimman lajikkeen, Cannabis sativan ja indican, arvoitukseen. Tutkimuksen edetessä he huomaavat, että todellisuus on paljon monimutkaisempi kuin populaarikulttuuri antaa ymmärtää.

Haastattelimme tutkimusta johtavaa kasvitieteilijää ja genetiikan tutkijaa Martín Herreraa. ”On virhe yksinkertaistaa kannabis kahtiajakoon sativaan ja indicaan”, hän sanoo tarkastellessaan lehtiä ja kukkia mikroskoopin alla. ”Näiden lajikkeiden erottelua on pitkälti ylläpitänyt markkinointi ja populaarikulttuuri, mutta geneettisesti erot ovat paljon epäselvempiä.”

Kun syvennymme tutkimukseen, huomaamme, että perinteiset luokittelut perustuvat fenotyyppisiin piirteisiin, kuten kasvin korkeuteen, lehtien muotoon ja koettuun psykoaktiiviseen vaikutukseen. Nämä piirteet ovat kuitenkin seurausta kasvin geenien ja sen kasvuympäristön monimutkaisesta vuorovaikutuksesta, minkä vuoksi luokittelu on subjektiivista ja vaihtelevaa.

Fytokannabinoidien asiantuntija Laura Sánchez huomauttaa: ”Kunkin lajikkeen sisäinen geneettinen vaihtelu on niin laajaa, että kaksi sativaksi luokiteltua kasvia voivat kemialliselta profiililtaan ja vaikutuksiltaan olla hyvin erilaisia. Vaihtelu on kannabismaailmassa jatkuva ilmiö.”

Tällä matkalla kannabiksen tieteen läpi tutustumme myös näiden lajikkeiden ympärillä olevaan kulttuuri- ja yhteiskuntahistoriaan. Yhdysvaltojen 1900-luvun marihuanan demonisoinnista nykyiseen laillistamiseen ja hyväksyntään, sativa- ja indica-nimityksiä on käytetty kuvaamaan kokemuksia ja vaikutuksia usein ilman vankkaa tieteellistä perustaa.

Hybridilajikkeiden yleistyessä ja geneettisen vaihtelun ymmärryksen kasvaessa jotkut viljelijät ja kuluttajat kannattavat tarkempaa luokittelua, joka perustuu kemiallisiin profiileihin ja terpeeneihin perinteisten nimitysten sijaan. Tämä herättää kysymyksen: onko aika luopua sativan ja indican kaksijakoisuudesta?

Auringon laskiessa laboratorion ylle jätämme tutkijat syventymään työhönsä. He haastavat juurtuneita käsityksiä ja puolustavat kannabiskasvin syvempää ja tarkempaa ymmärtämistä. Kiista jatkuu horisontissa, mutta vihreiden varjojen keskellä näyttää syntyvän vivahteikkaampi ja monimutkaisempi totuus kannabiksesta ja sen lukuisista lajikkeista.

Käydään nyt läpi niiden erot

Cannabis Sativa:

Kannabis on Cannabaceae-heimoon kuuluva yrttimäinen kasvi, joka on alun perin kotoisin Aasian Himalajan rinteiltä. Ihmiset ovat viljelleet sitä jo muinaisista ajoista lähtien monenlaiseen käyttöön: kuidun tuotantoon tekstiileihin, siemenistä puristettavaan öljyyn ja lääkinnälliseen käyttöön. Tiedot tästä viljelystä ulottuvat aina vuoteen 2737 eaa. Kasvia on käytetty myös psykoaktiivisena aineena.

Kannabiksen monikäyttöisyys näkyy sen kuidussa, josta valmistetaan vaatteita, köysiä, teollisuustekstiilejä ja paperia. Siemenistä puristettua öljyä käytetään polttoaineena sekä ruokana ihmisille ja eläimille. Monilla kannabislajikkeilla on lisäksi psykoaktiivisia ominaisuuksia. Vähän THC:tä sisältäviä lajikkeita kutsutaan nimellä ”hamppu”, ja korkeampaa pitoisuutta, erityisesti naaraskasvien kukinnoissa, nimitetään marihuanaksi.

Pitkästä historiastaan huolimatta kannabiksen viljelyä on viime aikoina rajoitettu ja säännelty monissa maissa sen psykoaktiivisten ominaisuuksien vuoksi.

Lajin virallisen luokituksen teki ensimmäisenä Carolus Linnaeus vuonna 1753.

Kasvitieteellisesti kannabis on yksivuotinen yrttikasvi, jolla on vastakkaisiin asentoihin kiinnittyneet, kämmenmäiset ja yhdistelehtiset lehdet. Sen kukat ovat tuulipölytteisiä, ja siinä on sekä uros- että naaraskukkia, joilla on kymosa-kukinto. Uroskukat ovat haarautuneita, kun taas naaraskukat ovat tiiviimpiä ja niillä on putkimainen verholehdykkä.

Mikroskooppisella tasolla kannabiksessa on kaarevia pistäviä karvoja sekä naaraskukinnon tukilehtiä, joissa on runsaasti erityskarvoja.

Farmakologisesti pääasiallinen psykoaktiivinen komponentti on tetrahydrokannabinoli (THC), vaikka kasvissa on yli 500 yhdistettä, joista ainakin 113 on kannabinoideja. Näiden joukossa on kannabidioli (CBD), joka ei ole psykoaktiivinen mutta voi estää THC:n vaikutuksia hermostoon. Kemiallinen koostumus vaihtelee kannabislajikkeiden välillä, ja se voi aiheuttaa käyttäjille erilaisia vaikutuksia. Lisäksi on olemassa THC:n synteettisiä muotoja, kuten dronabinoli, joiden farmakologiset vaikutukset voivat erota luonnollisten kannabisvalmisteiden vaikutuksista, koska niistä puuttuvat muut kannabinoidit, kuten CBD ja CBN.

Kannabis Indica:

Kannabis Indica, joka tunnetaan myös nimillä indica-marihuana tai intiankannabis, on kannabiskasvilajike, joka on kotoisin Keski-Aasiasta, erityisesti maista kuten Pakistan, Afganistan, Tiibet ja Marokko.

Verrattuna vastineeseensa, Cannabis Sativaan, indica-lajikkeet ovat selvästi pienempiä, tiiviimpiä ja pensasmaisempia kasveja, jotka harvoin ylittävät kaksi metriä. Niiden lehdet ovat tummanvihreitä, runsaasti klorofyllia ja niukasti pigmenttiä, mikä tekee niistä tunnistettavia. Cannabis Indican kukinta-aika on yleensä 6–8 viikkoa kasvuvaiheen jälkeen. Kompaktin kokonsa ja pensasmaisen kasvutapansa vuoksi se soveltuu hyvin sisäviljelyyn.

Tämän kasvin kukinnot tunnetaan laajuudestaan ja tiiviydestään, ja niiden aromit ja maut vaihtelevat makeista ja hedelmäisistä terävämpiin. Kukinnoissa, joita yleisesti kutsutaan nuppuiksi, on runsaasti CBD:tä, mikä selittää rentouttavat ja mahdollisesti rauhoittavat vaikutukset. Monet ottavat sitä illalla sen rauhoittavien ominaisuuksien vuoksi. Tämä on yleistä tietoa, ei lääketieteellistä neuvoa. Kysy terveydenhuollon ammattilaiselta neuvoa mistä tahansa terveysongelmasta.

Cannabis indica -lajin historia ulottuu Intiaan, jossa löydettiin psykoaktiivisia ominaisuuksia omaavia lajikkeita, ja niistä kehittyi hasis. Ranskalainen biologi Jean-Baptiste Lamarck käytti termiä ”indica” vuonna 1783, kun hän huomasi eroja eurooppalaisen hampun ja Intiassa viljeltyjen lääkekasvien välillä.

Korkean kannabidiolipitoisuutensa (CBD) ansiosta tätä marihuanalajiketta on pitkään käytetty lääkinnällisiin tarkoituksiin, pääasiallisesti rauhoittavana aineena.